Tietoa meistä

Tietoa meistä

TARKKUUTTA VUODESTA 1921

Sako eli Suojeluskuntain Ase- ja Konepaja Osakeyhtiö perustettiin Helsingissä 1. huhtikuuta vuonna 1921. Nuoren itsenäisen Suomen kannalta oli merkittävää, että oli olemassa Suojeluskuntajärjestö, jonka toiminnassa oli merkittävä osa ase- ja ampumaharjoittelulla ja kilpailuilla. Näin ylläpidettiin ampumataitoa, jolla oli ja on vieläkin tärkeä osuus maanpuolustusta ajatellen.

Varsinaisia metsästysluodikkomalleja, joista Sako nykyisin on tunnettu, alettiin valmistaa 1940- luvulla, sota-ajan jälkeen. Näistä ensimmäinen merkittävä malli oli Sako L46, josta myös alkoi Sakon menestys vientimarkkinoilla. Tämä malli oli pienriistan metsästykseen tarkoitettu luodikko, josta kehitettiin L461 "Vixen"-luodikko. Mallistoa laajennettiin keskikokoiseen L57 ja 579 luodikkoon, jonka Forester-malli tuli nopeasti tunnetuksi kaikkialla (vuodesta 1957). Varsinaisia omia suurriistan metsästykseen kehitettyjä malleja olivat v. 1961 suunniteltu L61R "Finnbear" ja VL 63 "Finnwolf". Tällöin Sakon "luodikkoperhe" käsitti jo lähes kaikki tarvittavat kaliiperi-kokoluokat pienriistametsästyksestä suurriistaan (222Rem- 375H&H).

Useiden mallimuutosten jälkeen ovat syntyneet myös Sakon nykyiset asemallit. Yhteistä kaikille on luotettava toiminta metsästysolosuhteissamme sekä tinkimätön tarkkuus.

Sako tänään

Nykyisin Sako Oy toimii laajennetuissa ja modernein konein varustetussa tehtaassa samalla paikalla Riihimäellä, jonne muutettiin vuonna 1927. Monien kehitysvaiheiden ja omistajavaihdosten kautta, olemme kehittyneet merkittäväksi metsästys- ja tarkkuusasevalmistajaksi. Aseiden suunnittelu Riihimäellä on nykyisin tietokoneavusteista – modernit CNC-työstökoneet ja piippujen kylmätaontakoneet ammattitaitoisten työntekijöiden käyttämänä tuottavat laadukkaita ja tarkkoja luodikoita maailman metsästäjien ja ampujien käyttöön.

Kaikki luodikkomallimme täyttävät C.I.P- ja SAAMI- vaatimukset. Jokainen valmistamamme luodikko koestetaan korkeapainepatruunoin ja aseen tarkkuus todetaan koeampumalla. Sakon tuotteet ja valmistus on sertifioitu sekä ISO 9001 että AQAP 2110 laatujärjestelmät täyttäviksi.

Vuodesta 2000 Sako Oy on kuulunut maailman vanhimman teollisen perheyhtiön, Beretta-konsernin omistukseen. Tämä on mahdollistanut tehtaan modernisoinnin ja tuotannon monipuolistamisen sekä markkinoinnin tehostamisen maailmalla. Sako Oy valmistaa vuositasolla yli 100 000 asetta.

Sako luodikoiden mallisto on monipuolinen ja aseet valmistetaan Suomessa, Riihimäellä. Tutustu laajaan luodikoiden ja pienoiskiväärien mallistoomme, josta löydät niin metsästysaseita kuin ampumaurheiluun suunniteltuja kivääreitä.

Vuodesta 1989 myös Tikka-luodikot ja erityisesti maailman maineen saanut Tikka T-mallisto on suunniteltu ja valmistettu Sakon tehtailla. Suomalaista osaamista, suomalaiselle metsästäjälle.

Avainlippu kertoo aseesi kotimaisesta alkuperästä. Siitä että se on tehty Riihimäellä ja suunniteltu nimenomaan suomalaisiin olosuhteisiin – suomalaiselle metsästäjälle, joka arvostaa omassa aseessaan kotimaista laatua, kestävyyttä ja huippuluokan tarkkuutta. Tämä on huomattu myös maailmalla, missä suomalainen aseosaaminen on kysytympää kuin koskaan. Sekä Sakon että Tikan aseille on myönnetty oikeus käyttää ”Design From Finland” tavaramerkkiä mitä me ylpeänä markkinoimme kansainvälisesti.

Tulevaisuutta rakentamassa

Sakolla on ainutlaatuisen pitkä historia kiväärien ja patruunoiden valmistajana. Vuosi 2021 oli meille erityisen merkityksellinen, sillä tuolloin vietimme perustamisemme 100-vuotisjuhlaa. Sekä maailma että Suomi ovat reilussa vuosisadassa muuttuneet paljon, mutta sakolaiset arvot pätevät edelleen.

Juuremme ovat syvällä suomalaisessa maaperässä. Olemme ylpeitä voidessamme viedä maailmalle paitsi laadukkaita Suomessa suunniteltuja ja valmistettuja tuotteita, myös ikivanhaa suomalaista metsästyksen elämäntapaa. Olosuhteista riippumaton periksiantamattomuus, luonnossa liikkumisen arvostus ja saaliin kunnioittaminen ovat kautta aikojen tuoneet yhteen suomalaisia metsästäjiä – ja uskomme että niin tulee olemaan myös tulevaisuudessa.

Maailmalla Sako tunnetaan erityisesti korkeasta laadustaan. Pitkä kokemuksemme on osoittanut, että korkeat laatustandardit voidaan saavuttaa vain yhdistämällä perinteistä kädentaitoa uusimpaan teknologiaan. Koneet ja ihmiset vaihtuvat vuosien kuluessa, mutta tahtomme valmistaa aina parasta asiakkaidemme tarpeisiin, ei katoa koskaan. Tavoitteemme onkin löytää aina uusia tapoja ja innovaatioita auttaa asiakkaitamme heidän valitsemansa elämäntavan toteuttamisessa.